Wellness

Different Kind Of Detox

Petrakorpi_heartbeats_nomakeupTykkään kesästä.

Syitä tälle löytyy noin 138286890 zibaletta.

Yksi näistä on se, että kesällä meikkipussilleni tapahtuu kummia. Se nimittäin laihtuu ihan itsestään ainakin puoli kiloa. Kun kasvot saavat vähän väriä pintaan on olo sen yli 6kk kestävän Oopperan Kummitus -jakson jälkeen yks kaks kuin Halle Berryllä konsanaan.

Joillakin se kaunis vaalea kuulas toimii, moi vaan Nicole Kidman!, mutta itseäni peilistä katsoo vain väsähtänyt harmaa haamu. Onneksi nykyään on hyviä luomulaatuisiakin itseruskettavia ( – vielä kun muistaisi käyttää niitä). Solkkuun meikäläisen saisi raahattua vain kuolleen ruumiini yli!!

Kesällä suojaudun auringolta sekä suojakertoimella että hatuilla ja vaatteillakin. Koska viihdyn auringossa, tulee tähän ihan oikeasti keskittyä. Helposti tulisi kirmailtua alasti laitumilla ilman suojakertoimen häivää, mutta onneksi olen omaksunut koko ajan enemmän äitini oppeja. Kyllä se joskus iskostuu perille, kun tarpeeksi jaksaa takoa.

Ajattelin tämän viikonlopun pitää pienen meikki-detoxin. En arjessakaan sotamaalauksista välitä – päinvastoin, mutta tuntuu vaan siltä että ihon on hyvä antaa vaan olla ja hengittää. Kuorin sen tänään tällä mömmöllä ja viikonloppuna naamalla saa riittää huulikiilto, maksimissaan joku kevyt bb-voide ja arskat.

Toivotaan sitä paistetta.

Kesä, ala tulla jo <3

x,

P

 

Summer gets me. 

There’s a million reasons to that really, one being a skinny make-up bag. Yes, you heard me right. My make-up lightens up tremendously during summer, not that it’s super heavy ever since I’m no fan of heavy make-up. Duhh!

When my face gets some natural color from the sun, it really makes wonders after the loooooooong 6 months of the Phantom of the Opera look. Suddenly I feel like Halle Berry emerging from the water in the Bond. 

Some look gorgeous with their beautiful pale skin, darn you Nicole Kidman!, but I only see a tired ghost when I look in the mirror. Sad but true. 

Luckily we have nowadays great (even organic) self tanners (that I only need to r e m e m b e r to use – ugh). What about solarium? Only over my DEAD BODY!! Yuck, yuck, yuck!

During summer I protect myself with SPF, hats and clothes also. I really need to focus on this because I’m in love with the sun and would easily spend a day outside running around half naked with no protection against those dangerous & harmful rays. I’ve also adapted many of my moms habits after her many years of hard work with trying to educate us 😉

This weekend I thought I’d do a mini detox. No green juices this time (or why not those too!) but a make-up detox. I want to let my skin rest and breath. I did a scrub with this lovely thing and the only things I’ll have on my face during the next couple of days will be some lip gloss, maybe a tiiiiny bit of some light bb-cream and sunglasses. 

Oh summer, hurry up won’t you!

x, 

P

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Lii
    April 9, 2016 at 17:35

    Oi, kesä voisi tosissaan jo tulla! Oon ihan samanlainen, en tykkää muutenkaan kauheasti meikkiä käyttää, mutta kesällä se on ihana jättää pois ja vaan nauttia kevyesti päivettyneestä ihosta 🙂

    • Reply
      Petra Korpi
      April 9, 2016 at 17:49

      Lii you’re just like me 😉 Just se ihanasti päivettynyt iho tekee ihmeitä ilmeelle!

  • Reply
    Erica
    April 11, 2016 at 09:45

    Ollapa kauniisti päivettynyt <3 Tiedä sitten harrastatko haasteita, mutta heitin sinulle sellaisen blogissa 😉

    • Reply
      Petra Korpi
      April 12, 2016 at 08:11

      Hei kiitti Erica nakituksesta, eka haaste johon tartuin ja laitoin eteenpäinkin 🙂

    Leave a Reply