Style

Laukuista Lempparein (Joka Ei Ryöstä Pankkia)

Paljaat sääret.

Niistä ei enää kauaa nautita, joten nyt kannattanee rokata hamosia minkä pystyy.

Tuollainen tiukka, joustava ja tarpeeksi paksumatskuinen musta kynähame on muuten tosi monikäyttöinen. Tennareiden kanssa ihan ykkönen. Toimii mukavuutensa ansiosta kesällä esimerkiksi lyhyillä lennoillakin (kunhan vaan muistan ottaa villasukat messiin).

Mutta myyntipuheet sikseen.

Tai eipäs sittenkään.

Piti nimittäin myydä teille tuo laukku.

Se on ollut nyt lempparini jo melkeinpä muutaman vuoden.

Epäröin hirveästi ostopäätöstä. Laukkuhan on muovia ja laatu salettiin ihan mitä sattuu – tällaiset kannattaisi jättää kauppaan.

Onneksi ostin, en ole nimittäin paljoa muuta laukkua tässä käytellytkään. Iso, silti hallittavissa (vaikka kröhöm Markku saattaisi sanoa eroavan sanansa tähän liittyen) ja menee asuun kuin asuun. Kannan usein mukana 10kg epämääräistä roipetta (moi vaan kamerajalustat,  hikiset treenikamat, litistyneet banaanit, baby wipesit ja 9 kpl huulirasvaa) ja tänne mahtuu ihan kaikki. Laukku itsessään on tosi kevyt.

Se mistä meikäläisen lisäksi pankkitilinikin tykkäsi oli hinta: 20€.

Lempilaukun ei tarvitse olla kallis!!!!

Vielä yksi huutomerkki:

!

Laukku on ostettu Tallinnan Viru-keskuksen brittiläisestä Reserved-liikkeestä. Heillä on nettiliikekin, mutta tällä hetkellä en laukkua sieltä löytänyt vaikka vielä kesällä näin oli. Ehkä se pulpahtaa sinne taas kun on niin basic-kamaa.

Ketjun valikoimasta en muutoin tiedä, näytti vaihtelevan naurettavan halvan näköisesti ihan ok-laatuun. So choose and pick carefully!

Minkälainen laukku on sun arjen pelastaja? Kertokaa, vinkkailkaa! <3

x,

Petra

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Sanna
    September 7, 2017 at 19:00

    Onpa ihana laukku! Ootko tilannut koskaan verkkokaupasta, saako sieltä tilattua Suomeen?

    • Reply
      Petra Korpi
      September 8, 2017 at 08:15

      En ole tilannut itse ja nyt kun tsekkailin niin valitettavasti näyttäisi siltä että toimittavat vaan “kotimaassaan” Britanniassa 😕Höhhhh!!

      • Reply
        Sanna
        September 9, 2017 at 23:17

        Juu, itse katsoin samaa 🙁 Niin harmi, koska olisi ollut huippua saada tilattua tuotteita Suomeen. Pitänee siis tehdä reissu Tallinnaan!

        • Reply
          Petra Korpi
          September 9, 2017 at 23:33

          Sanos muuta! Onneks Tallinna on ihana reissukohde 🙌🏻

    Leave a Reply