YES, YES & YES

Eilen tuli kuukausi siitä kun sanoin kyllä.

Taidetaan olla vähän huonoja tän kihlajutun kanssa, kuukausi kulunut ja facebookitkin vielä päivittämättä.

Oopsie!

Lieneekö osasyynä ne monet vuodet, jotka tässä on jo toisiamme pällistelty. Toisaalta taas tuntui alunperinkin siltä, että asiaa on kiva fiilistellä ensin vain kahdestaan. Koska siitähän koko hommassa on kyse, meidän kahden suhteesta.

Älkää ymmärtäkö väärin, kihlaus oli maailman ihanin juttu, mutta ei se kyllä rehellisesti sanottuna oikein mitään muuttanut. Sitoutuneisuus tulee sisältä, ja sormukset (jotka alkuun tuntui molemmista kuin joiltakin “roskilta” sormissamme) on sitten vain se pinnalla näkyvä osa ja tietty keino kertoa ulos päin, mitä sisällämme tunnemme.

Vanhanaikainen, hieno tapa.

2 = 1.

Luin jostain, että jo muinaiset egyptiläiset käyttivät kaisloista ja hampusta punottuja sormuksia avioliiton merkkinä. Sormusta käytettiin jo tuolloin vasemman käden nimettömässä, koska tuosta sormesta uskottiin virtaavan sydämeen asti ulottuva verisuoni. Sormuksen pyöreä muoto symboloi ikuisuutta, päättymättömyyttä.

Markun kanssa on tallattu yhdessä ylä- ja alamäkeä viitisen vuotta. Kliseistä, tiedän, mutta löysimme kai molemmat toisistamme sen “oikean”. Markku on paras kaverini ja vielä paljon sen päälle. Elämäni erityisin ihminen, jonka kädenpuristus, katse ja iho on huumeeni (eikä ne 10++ kokkaustaidotkaan ole pahitteeksi).

Itse kosinta oli TÄYSI ylläri. “Ei todellakaan tule tapahtumaan ällöromanttisesti, eikä ainakaan missään tapauksessa ulkomailla reissussa”, näin olen vastannut uteliaiden kyselyihin jo monen vuoden ajan.

Kunnes…

Pariisissa heinäkuisena kesälomapäivänämme Markku käyttäytyi vähän “erikoisesti” (eli ihan perus settiä Markulta). Osteli keskellä kirkasta päivää muun muassa tuikkuja ja mansikoita suoraan silmieni edessä. Niin överi ilmiselvää, etten olisi ikimaaaaailmassa uskonut mitään tapahtuvan ainakaan silloin.

Koska käytökseni iltamyöhäisellä on useimmin verrattavissa eläköityneeseen mummeliin, oli Markulla nytkin haastetta pitää meikä hereillä suunnitelmansa mukaisesti, eli melkeinpä puoleen yöhön saakka, hah! Kaikki meni kuitenkin lopulta juuri kuten piti, vaikka meikäläinen hiippailikin tyylikkäästi jo yökkäri päällä kun toinen polvistui.

En oikein osaa nyt kirjoittaa asiasta enempää. Tällaista on vaikeaa saada “paperille”.

“We were together.
I forget the rest.”

-Walt Whitman

Jos teillä on mielen päällä kysymyksiä joista erityisesti haluaisitte kuulla, niin antakaa palaa 🙂

x,

Petra

PS. <3

PPS. Häistä ei ole hajuakaan. Mitään bridezillaa meikästä ei ainakaan saa!