Heartbeats

Favorite Heartbeats: Pain Before Pleasure

Favorite_heartbeats_sceneryJuupiduu, skipataanpa suosilla koko vatsapöpö osuus lomatarinoinnista. Se kun ei varsinaisesti aiheuttanut niitä mieluisimpia sydämenlyöntejä.

Jos jokin täällä sykähdyttää eniten, niin ehdottomasti nämä maisemat. Ei niitä turhaan hehkuteta maailman upeimmiksi. Tiet tuntuvat päätyvän taivaaseen tai valaiden luokse mereen. Et oikein välillä huomaa niiden kahden rajaa, niin aavaa meri on joka puolella. Vuoret tuovat luonnetta ja ikään kuin vartioivat kaupunkia kaikelta pahalta.

Tänään kävimme Robben Islandilla ihmettelemässä Nelson Mandelan ja muiden 90-luvun alulle toiminnassa olleen vankilan vankien maailmaa. Ennen vierailua arvuuttelimme porukalla Mandelan kuolinvuotta ja veikkaukseni (2013) osui oikeaan. Arvatkaa aiheutinko naurunrevahkan kun paljastin millä perusteella nappivalintani annoin.. sillä se oli instagramin. Muiden veikkaukset 2010 alkupuolelta melkein tiesin menevän mönkään, sillä olin varma nähneeni instassa Nelsonan kuolemaan liittyen kuvia. No, onneksi opin paikan päällä paljon asiasta lisää ja lähteetkin olivat somea vakuuttavampia, vankilakierrosta kun veti yksi ex-vangeista.

Robben Islandista kerron ehdottomasti lisää vielä myöhemmin. Hieno kokemus!

Pienen kulttuuriannin lisäksi lomalla on kiva lukea, aamujoogailla, syödä ja juoda hyvin, rentoilla, nauttia auringosta ja puuhata jotain hauskaa ulkona. Paljon tätä on jo saatu ja lisää on luvassa. Kiitollinen fiilis!

Huomenna aamulla surffaamaan, jos tuulet sen sallivat. Tulkaa kaikki delfiinit ja valaat mestoille opettamaan meille aaltojen salat, joohan!

♥♥♥,

Petra

Favorite_heartbeats_gladiator_sandals

<< These golden gladiator sandals of mine go pretty much with anything. Chic and SO comfy! >>

Favorite_heartbeats_fruit

<< Better than candy! All the fruit tastes like a million bucks >>

Favorite_heartbeats_girlboss

<< Major girl crush on Sophia Amoruso, THE nro1 #girlboss >>

Favorite_heartbeats_chill

<< Palm leaf addiction getting worse! Think I’ll be needing a palm leaf wall paper at home 🙂 >>

Favorite_heartbeats_ice_facial

<< Ice facials every morning >>

Favorite_heartbeats_strawberry_juice

<< Strawberry juice kind of a day >>

Yep, I’ll skip the whoooole food poisoning part of this Holiday. You wouldn’t get anything from me telling about those s***ty moments of mine. 

If there’s something here that makes my heart beat, it’s the scenery. It’s out of this world beautiful! And it’s everywhere. The sea and sky are like one together and I love to just stop and stare at them. The mountains are like big brothers, protecting you and the whole city of everything bad. 

Today we visited Robben Island, the prison in which Nelson Mandela together with other political prisoners spent so many years of his life.What an experience!

I will most certainly tell you more about Robben Island later! 

Some culture, a few good books,morning yoga, good food and wine, sun, chill and some fun activities are my vaca essentials. There’s already been a lot of it and more is yet to come. Feeling blessed!

Tomorrow morning we’ll head out to surf. That is if the wind is on our side, let’s hope so. All you cute dolphins and whales, please join us and teach us to tame those waves!

♥♥♥, 

Petra

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply