Heartbeats

F L Y

fly

Tässä kuvassa 4-vuotiaana oranssina pikku perhosena on idolini, oma pikkusiskoni. Kuva on otettu ennen silloisen luisteluseuramme Turun Riennon Taitoluistelijoiden kevätnäytöstä. Kevätnäytös oli iso juttu ja kuten kuvasta näkyy, niin itse olin melko jännittynyt hiirulainen. Kiira taisi ottaa homman vähän lungimmin, ihan meidän luonteiden mukaisesti.

Näytös luisteltiin silloisella Typhoon-areenalla, joka oli varmaankin Suomen suurimpia halleja tuolloin vuonna -93. Näytöksen jälkeen Kiira oli tipotiessään ja minä, äitimme, valkut ja muut etsittiin paniikissa oranssipaitaista tyttöä joka puolelta. Lopulta Kiira löytyi jostain keskeltä jäähallin valtavaa parkkipaikkaa. Oli kuulemma kotiin ollut lähdössä. Luja pää, uskomaton rohkeus, pieni pähkähulluus ja loputon sisukkuus lennätti jo tuolloin tuota perhosta jos jonnekin.

Kiiran uniikkia luistelua on sittemmin saatu iloita, ihailla ja jännittää ympäri maailmaa. Pressitilaisuus kisauran päättämisestä oli tosi tunteellinen. En osaa sanoa oliko se omalta kohdaltani vaikea vai helppo, iloinen vai surullinen, mutta tunteellinen se oli. Sitä se elämä on, tunteita. Viilipyttyily voi olla cool, mutta vielä makeempaa on kun ihmiset näyttävät tunteensa. “Ilon kyyneleitä”, Kiira sanoi pressissä poskille vierähtävistä tipoista. Niistä on tämä kisauran päätös tehty. Ylpeänä jään katsomaan minne tuo rakas perhonen vielä lennähtää.

“If Nothing Ever Changed, There’d Be No Butterflies. “

♥♥♥,

Petra

 

In the picture above is a little 4-year-old orange butterfly. She’s my idol and my little sister. The picture was taken before a show that our skating club Turun Riennon Taitoluistelijat hosted each year. The show was a big deal for all skaters and as you can see I was a shy and nervous mouse. HA! That’s so me, Kiira being her relaxed self.

The show was held at Typhoon Arena, which was one of the biggest arenas in Finland at that time during 1993. After the show Kiira was nowhere to be found. Me, our mom, the coaches and many others were looking for her everywhere and half panicking. Finally we found her in the middle of the huge parking lot. According to herself she was “on her way home”. Her vigorous mind, great courage, partly insane acts and endless willpower have flown her a long way ever since.

Many of us have loved watching her skate. It’s been so unique. The press conference held about her quitting her competitive career was really emotional. It’s hard to say if it was tough or easy, sad or glad but very emotional for sure. And that’s basically what life is; emotions. And so is sports too. You don’t always have to be cool as a cucumber, just show your feelings freely. “Tears of joy”, she said teardrops running down her cheeks in front of the press. And from those is the end of her competitive career made of, tears of joy. I’ll proudly wait and wonder where her wings will take her next. Love you sis!

“If Nothing Ever Changed, There’d Be No Butterflies. “

♥♥♥,

Petra

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply