Browsing Category

Wellness

Travel Wellness

WANDERLUST – KUINKA HANDLATA KAUKOKAIPUU?

Wanderlust = kaukokaipuu.

Kärsin tuosta syndroomasta usein ja luulen että minulla on iso joukko kanssasiskoja siellä ruudun toisella puolella?

Vaiiiii mitä sanotte?

Toisaalta. Koskaan ei kotiin tulo ole tuntunut pahalta. Päin vastoin – sitä on oppinut arvostamaan. Kotia ja kotimaata.

Malesian vaihto-opintojen jälkeen olin palattuani ainakin viikon ymmällään siitä, että puhdasta vettä tulee kraanasta.

Reissuissa oppii niin paljon itsestään sekä ympäröivästä maailmasta. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen siitä, että saan nähdä maailmaa. Se on yksi sieluani eniten hellivistä asioista, lähimmäisten rakkauden lisäksi.

Tähän tekisi mieli lisätä 100 ja 1 erilaista puhuttelevaa sanontaa passin sivuista, matkustamisesta, eri kulttuureista ja oppimisesta.

Sen sijaan ajattelin kertoa omat ykköskeinot kaukokaipuun kanssa elämiseen.

Rahatilanne, aika, perhekuviot, työt jne, ovat seikkoja jotka estävät usein isojen ja pienempienkin reissujen teon. Periksi ei silti kannata antaa. Sitä seuraavaa seikkailua odotellessa voit pitää mielesi virkeänä tällaisin keinoin:

 

TEE OMA BUCKET-LISTASI

Kirjaa unelmasi ylös! Jos reissua ei ole näkyvissä mailla eikä halmeilla, niin tästä on apua. Tee lista vaikka kaverisi, siskosi tai poikaystäväsi kanssa ja vertailkaa unelmakohteitanne tortilla-fiestan kera. NAM! Pinterest-kuvat ovat välillä vähän “out of this world” mutta siitä huolimatta sieltä löytyy paljon inspiroivia kuvia. Oman listani kärkipäässä ovat tällä hetkellä Islanti, Japani (erityisesti Okinawan saaret) sekä Ecuadorin edustalta löytyvät Galápagossaaret. Tein niistä yläasteella esitelmän, ja siitä lähtien olen unelmoinut reissusta noille uniikeille saarille. Pakko listätä vielä Itä-Euroopan kohteita tähän, sillä halajan hirveästi syystä tai toisesta esimerkiksi Sloveniaan ja Romaniaan. SOME DAY! SOME DAY!  

HYÖDYNNÄ HALVAT DIILIT

Reissaaminen on kalli$ta! Mutta usein pärjää pienemmälläkin budjetilla ja hotellin/lentojen nuuskiminen etukäteen säästää monta pennosta. Hyödynnä lentodiilit-sivusto (rakastan tätä!) ja muut vastaavat. Käytä hotellien varauksessa samaa sivustoa ja kerää ilmaisia öitä. Ehkä päädyt vuokraamaan Airbnb-kämpän?! Let me tell you, Airbnb rulez! Kun löydät halvan diilin niin ISKE KIINNI! Joskus homma on kiinni ihan minuuteista. Ei jahkailua!

OTA SELVÄÄ MATKAKOHTEESTA

Mitä haluat reissussa puuhata? Täytyykö vaihtaa rahaa, entä mikä on virtalähde? Onko tarjolla jonkinlaista turistipassia, metropassia ja kuinka paljon hop on hop off -ajelu maksaa? Tällaiset on etenkin uudessa kohteessa kätevät tavat a) säästää rahaa ja b) nähdä kaupunkia. Ravintoloiden varaaminen ja muu lomasuunnittelu on yksi lemppariosuuksista matkustelussa. Odotus palkitaan!

IHASTELE JA JÄRKKÄILE VANHOJA REISSUKUVIA

Lomakuvat saavat takuuvarmasti hymyn huulilleni! Niiden selailu on ihanan terapeuttista! Paras osuus kuvissa on aina sama: ihmiset. Olipa maisemat millaiset tahansa, rakastan eniten kuvia ihmisistä. Joten ottakaa niitä kuvia lomajengistänne, eikä pelkästään eläintarhan eläimistä tai palmuista! Ja hei, kuvia kannattaa järkkäillä ja parhaassa tapauksessa teetättää albumeihin. Tässä kohtaa itselläni on paljon petrattavaa! Kuvia tulee otettua mutta ne jäävät blogia lukuun ottamatta kovalevyille ja muistikorteille. Ryhdistäydyn asian kanssa kesällä mökillä!

TARTU TILAISUUTEEN

Au pair -vuosi, kielimatka, vaihto-opinnot, sukulaisia ulkomailla? Käytä kaikki tilaisuudet hyväksesi! Säästä kesätyörahat tällaisia tilanteita varten, älä meikkeihin saatika ökylaukkuihin. Vanhempani olivat ihania kun tukivat vaihtoaikaani ja jälkeenpäin mietittynä, olisin saanut paljon irti myös jo lukioajan vaihdosta. Ole rohkea! Yksin reissuun lähtevä oppii aina enemmän.

PAKKAA MATKALAUKKUSI (AJOISSA)

Pakata voi vaikkei matkaa olisikaan vielä varattuna! Ai kuinka niin? Ykkösvinkkini on panostaa matkalaukkuun. Ne halvat hajoavat ja tarvitset aina uuden ja uuden ja uuden. Nykyään valikoimissa on superhyviä kevyitä laukkuja jotka kestävät pienen ikuisuuden (ellet nyt ihan työksesi reissaa). Eli siis hommaa itsellesi kunnon matkalaukku – reissukuume sen kun nousee ja säästät pitkässä juoksussa rahaa. Myös beauty bag on kiva järkätä kuntoon etukäteen. Huomioi että joskus lähdet varmasti maailmalle ilman ruumaan menevää laukkua. Muista alle 100ml käsimatkatavaroihin! Jos kaiken tällaisen jättää viime tippaan, jää jotain varmasti kotiin. Sheiveri, hammasharja, huulirasva… ja vastaavat eivät unohdu kun ne löytyy jo pussukastasi valmiina. Muista myös lääkeet! Kannan aina mukanani kaiken varalta allergia-, särky-, vatsakramppi- ja muita vastaavia pillereitä ja tietty rakkolaastarit ovat aina juuri silloin tarpeen kun niitä ei ole mukana.

SÄÄSTÄ

Matkakassan kerryttäminen on itse asiassa tosi palkitsevaa ja tekee hassua kyllä kaukokaipuusta astetta siedettävämpää. Skippaa ravintolakäynnit, hintavat aamulatet ja smoothiet – tai mihin ikinä itselläsi rahaa kuluukaan.. Tässä on myös hyvä syy vaikka tupakkalakolle! Alkoholikin on kallista ja turvottaa eli rantalomaa ennen teet itsellesi monella tapaa ison palveluksen jos et törsää drinksutteluun. Kun tiedät kuukausikulusi tarkkaan, saat tsekattua kohdat joista omalla kohdallasi voit nipistää.

 

Kaukokaipuu on siitä ovela tyyppi, että se kaipaa vähän joka puolelle. Lähelle ja kauas. Olen ennenkin puhunut minireissujen puolesta ja toteutin taas viime viikolla yhden pikavisiitin Tallinnaan. 1 yö teki jo ihmeitä ja Airbnb-kämppä oli ihan 10+.

Seuraavaksi sormerni osuu karttapallolla Italian kohdille. Luvassa on (äärimmäisen harvinainen) perheloma Toscanan auringon alla jo ennen juhannusta.

Sitä odotellessa onkin hyvä jatkaa reippaasti töiden naputtelua koneella Pukkan detox-teetä siemaillen.

x,

Petra

*kuvat vuoden takaa Etelä-Afrikan reissulta. Lähtisin takaisin heti nyt tältä paikalta!

 

Wellness Yummy

*PEAS OF MIND* SMOOTHIE

Siinähän se, yksi viime vuosien suurimmista ruokatrendeistä:

SMOOTHIE.

Smoothievillitys on pitänyt hyvin pintansa. Eikä ihme! Super helppoja, terveellisiä, kuitupitoisia (vs mehut) ja nykyaikaisia välipaloja. Eikä vaan välipaljoa, ravitsevimmat smoothiet käyvät hyvin kevyestä ateriasta ihan vaikka lounaalla tai päivällisellä.

Ravitsevuudesta pitikin puhua.

Pirulainen kun smoothiet osaavat, tai pikemminkin niiden tekijät, huijata meitä isolla kädellä.

Nimittäin se, että imailet smoothieta ei sinällään takaa vielä mitään.

Kauppojen ja kahviloiden hyllyiltä löytyy mitä erilaisempia tuotteita ja jotkut hämmentävät esimerkiksi super pitkällä säilyvyydellään. Kuka haluaa juoda vihersmoothieta joka säilyy monta kuukautta? Toki poikkeuksia tässäkin; vaikkapa lentokentillä tai muuten kiireessä tämä valinta pesee mielestäni elähtäneen kolmioleivän.

YH!

Vinkkini on kurkata smoothien ainesosaluettelo läpi vaikka tuote kuinka tahansa isoin kirjaimin jotain hehkeää ja vihreää etiketissä väittäisikin. Kahviloissa sama homma. Monet paikat lisäävät tuotteisiinsa AIVAN TURHAAN sokeria, sokeroituja mehuja, maitoja tai ihmeellisiä jogurtteja. Terveellisenä pidetty välipala onkin salakavalasti jotain muuta. Etenkin jos kuljet sen samaisen kahvilan ohi päivittäin ja nappaat lemppari hedelmäunelmasi mukaan, niin asiaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Olkaa hereillä, niin opitte tunnistamaan “feikin” smoothien “oikeasta”.

Moni tuntuu aristelevan smoothieiden tekoa – ihan turhaan. Tekemällä oppii ja olen sanonut että blendaamalla banskuja marjoja vaikkapa pikku määrään vettä, et voi mennä pieleen.

Sisällysluettelo on aina kunnossa kun valmistat juomasi itse!

Siihen vielä vähän pinaattia, kauhallinen lemppari protskujauhetta (muista laatu!) ja vaikka lusikallinen chiaa, niin johan on!

En halua olla ilonpilaaja, mutta suosittelen myös käyttämään kokonaisia hedelmiä sen sijaan että smoothien pohja/neste olisi aina appelsiini- , omena- tai muusta hedelmämehusta. Kokonaisen hedelmän kuitu auttaa tasapainottamaan verensokeria ja nälkä pysyy näin loitolla parhaiten. 

Kuvissa näkymä replikaationi Joe and the Juice -kahvila/mehubaarin Peas of Mind -smoothiesta on ollut viime aikojen lempparini. Ihana nimi, eikö? Joen versio tuntuu jotenkin astetta maukkaammalta kuin omani, johtuneeko siitä että he mehustavat osan aineisosista jolloin smoothie ja maut blendaantuvat astetta paremmin. Kuten jo oli puhetta, niin mehustaessa kuitenkin hävitään ainesten kuitupitoisuudessa, joten se on taas meikäläisen version plussapuoli. Saat imettyä itseesi KAIKKI hyvät ravinteet!

PEAS OF MIND -SMOOTHIE

➸  2-3 varsisellerin vartta (varsiselleri kannattaa ostaa luomuna! ai miksi? lukaise tämä)
➸  2 omenaa (kuorineen – mutta muista pesu)
➸  1/2-1 avokadoa
➸ muutama iso lehdykkä lehtikaalia
➸ iso kourallinen jäisiä herneitä (kesäkesäkesä! NAM!)
➸ pari dl vettä (lisää tarpeen mukaan)
➸ muutama jääpalanen

Pese ja pilko ainekset ja blendaa kaikki hyvin sekaisin. En useinkaan lisäile itsetekemiini tuotoksiin jäitä, mutta tämä smoothie kaipaa pari palaa. Ohjeesta tulee kaksi keskikokoista tai 1 jättiläis smoothie 🙂

Mitä koostumukseen tulee, niin parhaat smoothien kamut ovat bansku (jäisenä jos mahdollista), avokado ja uudempana tuttavuutena jäinen kesäkurpitsa. Jos luulit että tarvitset maitorahkaa tai jogurttia, niin näin ei ole! Ilmankin pärjää paremmin kuin hyvin.

Ai niin, muistakaa myös värit!

Smoothien sisällöstä tulee sitä mahtavampi mitä värikkäämpiä aineksia blenderiin tunget. Hello mustikat ja lehtikaali!

Ollaanhan smoothiehyllyllä ensi kerralla salapoliisina suurennuslasin kera.

x,

Petra

Style Wellness

YKSI EKO-RUSKETUS TÄNNE KIITOS

Näytän kesällä noin 1539186 kertaa eläväisemmältä kun iholla on vähän väriä.

Pisamat rulez!

Talven haamuvaihetta voisi toki värittää itseruskettavilla, mutta en ole tähän mennessä löytänyt sitä ultimaattista suosikkiani. (+olen laiska läträämään iltaisin minkään työläiden aineiden kanssa)

Ja öhh kuulinko kysymyksen solariumista?? OVER MY DEAD BODY! Viime kerrasta on noin 15 vuotta.

En myöskään tykkää tahraantuneista lakanoista, enkä itseruskettavan tuoksuista – edes miedoimman pään. Vaikka orange is the new black, olen mielummin vaikka vihreän värinen. Kuka haluaako joku oikeasti näyttää Jersey Shoren ykkös kauden Snookielta?

Didn’t think so!

Varmasti moni teistä jakaa fiilikseni.

Luovutin jo kuluneen talven suhteen ja tyydyin haahuilemaan pimeimmät kuukaudet lakanan värisenä. Tammikuinen reissu Thaikkulaan teki iholleni ihmeitä – vajaassa viikossa. Palasin hetkessä elävien kirjoihin!

Side note: muistattehan taas että vaikka pidän ruskettuneesta ihosta, olen äärimmäisen tarkka aurinkorasvan ja muun auringolta suojautumisen suhteen. Aiheesta olen kirjoittanut täällä.

Äitini ei koskaan lapsena kysellyt koululäksyjen perään, mutta aurinkorasvan kyllä.

No, kuukausi takaperin kuulin syötävän suloisen PR-toimisto Sugar Helsingin mimmeiltä kehuja tästä kuvien purtilosta. Itseruskettava kasvovesi?! Kuuntelin korvat höröllä tämän australialaisen ECO BY SONYA brändin tuotteista.

Merkki sai alkunsa, kun sarjan perustajan sisko sairastui melanoomaan kolmekymppisenä. Ihosyöpä on Australian yleisimpiä syöpiä, muistelen lukeneeni että yleisin.

Eco by Sonya on saanut kotimaassaan jättisuosion, eikä ihme. Sarja on 100 % luonnollinen, eikä se sisällä mitään synteettisiä ainesosia. Suurin osa tuotteista on vegaanisia, eikä niitä ole testattu eläimillä.

Kuulosti siltä, että tälle tuotteelle voisi 99% varmuudella napsahtaa Heartbeats-sertifikaatti 😉

Testasin Face Tan Water –kasvovettä.

Ja tykkäsin oitis.

Vaikka pyrin yksinkertaistamaan jo entuudestaan simppeliä ihonhoitorutiiniani ja oikeastaan kaikkea ulkonäköön liittyvää, niin testailen silti jonkin verran kiinnostavia tuotteita, jotta voin kirjoittaa teille aidosti kokemuksistani. Harvoin kirjoitan tuotteista joista en pidä, mutta pitääpä laittaa korvan taakse tällainenkin postausidea. Oli miten oli, hyppelen koeakaniinina hyvän tovin ennen kuin suosittelen mitään.

Värin saanti purnukasta on todella turvallinen vaihtoehto ja sekös tässä niin hymyillyttää.

Eco by Sonyan kasvovesi on tosi kosteuttava. Ei ihmekään sillä sen pohjana toimii aloe vera ja lisäksi se sisältää glyseriiniä sekä hyaluronihappoa, jotka auttavat sitomaan kosteutta ihoon. Tuote sisältää myös eteerisiä öljyjä. Ja toistan varmuudeksi; EI MITÄÄN SYNTEETTISTÄ!

Saat yhdellä levityksellä luonnollisen päivettyneen lopputuloksen. Valmistaja sanoo että tuote sopii myös rasvaiselle ja helposti tukkeutuvalle iholle. Pidän siitä, että tuote kosteuttaa ihoa tosi tehokkaasti, mutta sen päälle voit halutessasi levittää ihonhoitotuotteesi kuten kosteusvoiteen tai öljyn.

Kasvovettä voit käyttää joko aamulla tai illalla normaalin kasvoveden tapaan. Saan itse tasaisimman tuloksen käyttämällä vanulappua levityksessä ja koska värin kehkeytyminen ottaa 7-8 tuntia, niin levitys illalla on kuin taikatempun teko. Aamulla tadaa, kasvoissa on upea kultainen hehku. Muistathan pyyhkiä tuotteella koko kasvot hiusrajaa ja kaulaa myöten ja pestä kädet sen jälkeen.

Ostin juuri tuotesarjan Invisible Tan -itseruskettavan voiteen ja vasta kerran testin jälkeen nostan peukkua ylöspäin. Sain kertalevityksellä aikaan näkyvän tuloksen ja tuote sopii kasvoillekin. Tosin tuosta kasvoveden käytöstä en halua luopua millään!

Ja mitä siihen Snookie-lookkiin tulee, niin EI PELKOA: ihosi ei saa Eco by Sonyan tuotteista oransseja värivivahteita. Sävyssä on upea hehku kaakaojauheen ansiosta. Kaakaofani kiittää!

Jos harrastat mitä tahansa itseruskettavia niin tässä pari tärkeää pointtia:

♡ kuori  (ja sheivaa) iho ennen tuotteen levitystä – kuivaharjaaminen on yksi lempipuuhiani suihkuun mennessä
♡ pese kätesi HETI kun lopetat tuotteen levittämisen, myös vanulapulla levitettävää kasvovettä käyttäessäsi
♡ älä katso mitään nyyhkyleffaa heti levityksen jälkeen ellet halua seepramaisia raitoja kasvoillesi (sanoin että toimin tehokkaana koekaniinina)
♡ muista kertoa suihkuruskettajallesi ettet halua rusketukseesi punaisen/oranssin sävyjä
♡ jos käyt suihkurusketuksessa, niin tee mankikyyrisi vasta tuon jälkeen, mutta toisaalta älä missään nimessä mene pedikyyriin (jossa hierotaan jalkoja) suihkun jälkeen sillä sääristäsi lähtee tällöin väri
♡ suihkurusketukseen vielä yksi vinkki: muista väljät vaatteet

Eco by Sonya tuotteita löydät muun muasta Ruohonjuurista (tällä hetkellä hyvässä alessa), Biodelly-verkkokaupasta, Sokokselta ja Joliesta.

Muistattehan pupuset että itserusketus ei anna minkäänlaista suojaa auringolta eli spf-läträys ON TARPEEN!

x,

Petra

PS. Olisi aivan mahtavaa saada Helsinkiin Eco by Sonya suihkurusketusmesta! Vinkki kaikille kauneushoitoloita täällä päin pitäville 🙂